Suomea unkarilaisille (dedikált példány) [antikvár]

Kirjallisuutta Suomea unkarilaisille Finn nyelvkönyv I — kezdőknek és középhaladóknak. Kirjoittaneet Outi Karanko, Keresztes László ja Irmeli KniivilÁ. Tankönyvkiadó, Budapest 1985. 402 s. Karangon, Keresztesin ja Kniivilán Finn Nyelvkönyv I on tervetullut uutuus unkarilaisille tarkoitettujen suomen kielen oppikirjojen joukkoon. Teos on reilusti káyttökelpoisempi kuin edeltájánsá — ovathan tekijátkin kaikki alallaan mah-dollisimman kokeneita. Teos on alkeis-oppikirja, joka esipuheen mukaan on tarkoitettu Unkarin yliopistoissa suomea ja fennougristiikkaa opiskeleville, mutta sen kerrotaan soveltuvan myös itseopis-kelijoille seka kaytettáváksi Unkarin lu-kuisien Suomen-ystávien piireissa. Teoksen kielioppiosan on kirjoittanut Debrecenin yliopiston fennougristiikan apulaisprofessori László Keresztes, joka on pitkáán toiminut unkarin lehtorina Helsingin ja Jyváskylán yliopistoissa. Tekstit ja harjoitukset óvat puolestaan Budapestin ja Szegedin suomen kielen lehtorien Outi Karangon ja Irmeli Kniivilán kásialaa. Kirjassa on 25 kappalet-ta. Siihen sisáltyy myös 20 laulun vali-koima, jossa on mukana Maamme-laulu seka tunnetuimpia kansanlaulujamme. Mukana on myös muutamia lastenlaulu-ja. Ennen varsinaisia kappaleita teoksessa on Áánneoppia (Hangtan) -niminen lu-ku, jossa esitelláán suomen aánneraken-ne, myös astevaihtelu kaikkine poik-keuksineen. Támá on varmasti perustel-tavissa; suomen opinnoissa kannattaa heti lyödá totuus pöydálle eiká aivan kuin hápeillen pikku hiljaa paljastaa kie-lioppimme monimutkaisuuksia. Lisaksi opettajan valittavaksi náin jáá, miliőin hán tarkemmin kásittelee astevaihtelun. Ensimmaisten kappaleiden tekstit eivát nimittáin edellytá astevaihtelun perin-pohjaista tuntemista. Teoksen kielioppiosa on loistavan tarkka ja perusteellinen — ehká joskus liiaksikin. Yliopiston kurssikirjalle támá on tietysti soveliasta, mutta harrastajille kielioppijaksot óvat varmasti raskaita ja vaikeaselkoisia. Keresztes lahestyy suomen kielioppia hyvin teoreettisesti ja analyyttisesti káyttámáttá mitáán oiko-tietá esimerkiksi oikeiden muotojen tuottamiseen. Otettakoon esimerkiksi passiivin muoto, joka tulee kappaleessa 20. Keresztes opettaa ensin passiivin tunnukset tta/ttá ja ta/ta. Sitten hán kertoo, ettá tta/tta on káytössá lyhyeen vokaaliin pááttyvan vartalon jáljessá. Passiivin tunnus sulkee tavun, joten astevaihtelu laukeaa. Edelleen hán esitte-lee, mihin vartalotyyppeihin muut tunnukset liittyvát, ja selittáá sen, ettá lo-puksi seuraa aina passiivin persoonapáá-te. Perusteellista mutta ei aina ehká ko-vin toimivaa káytánnön kielenopetuksen kannalta. Edellá mainitsemallani oikotiellá tar-koitan, ettá passiivin muodon voi opettaa esimerkiksi yksinkertaisen sáánnön avulla: 1. infmitiivin loppuun lisátáán an/an, siis maliin juosta juostaan, panna pannaan mukaan. Sáántö vaatii kuitenkin sen lisáselvityksen, ettá jos infmitiivin lopussa on pitká vokaali tai vokaaliyhtymá, otetaan vartalo ja lisátáán taan/taan ja vartalonloppuinen a tai a muuttuu e:ksi. Náin asia opetetaan esimerkiksi Aaltion kirjassa Finnish for foreigners ja Karlssonin Finnish Grammar -teoksessa. Tállá tavalla opiskelija pystyy omaksumaan muodon varmasti paljon helpommin. Morfologisen analyy-sinhan — miká sekin on tietysti tárkeá yliopisto-opiskelijoille — voi opettaa helposti sen jalkeen erittelemállá, miká aines missakin muodossa on passiivin tunnusta. Keresztesin menetelma on kyl-lá hyvin yksityiskohtainen ja tarkka, mutta joskus siina tarkastellaan suomea váhán sisáltápáin. Myös kieliopin asioiden esitysjárjestys alkupáán kappaleissa voisi olla toinen. Esimerkiksi partitiivi monine funktioi-neen esitelláán jo kappaleissa 7 ja 8. Tata voidaan tietysti perustella partitiivin suurella káyttötaajuudella, mutta toi-saalta on melko vaikeaa selittáá sija- 571